|
Suomen kesä on parhaimmillaan ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille se tarkoittaa useita PRIDE -juhlia eri puolille Suomea. Viime vuosina on tullut tavaksi, että pride -tapahtumat järjestetään viikon mittaisena Helsingissä kesä- heinäkuun vaihteessa ja lisäksi pidennetyt viikonloput muutamassa muussa Suomen kesäisessä kaupungissa. Jo toista kesää järjestetään Tampere Pride - kulttuuritapahtuma ja sateenkaarifestivaali. Viime kesänä juhlittiin Oulussa North Prideä ja nyt tänä kesänä Jyväskylässä Half Prideä.
Pride on kansainvälinen termi. Wikipedian mukaan Pride tai gay pride tarkoittaa maailmanlaajuista liikettä ja filosofiaa, jonka mukaan lesbot, homot, biseksuaalit ja trans-ihmiset voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Vastaavanlaisia festivaaleja järjestetään ympäri maailmaa. Suomen pride historian alkuajoista 70-luvulta pitkälle 90-luvun loppupuolelle prideä vietettiin nimellä Vapautuspäivät eli Vaparit. Juhlat olivat pienimuotoisempia kuin nykypäivänä.
Tätä kirjoittaessani on Helsinki PRIDE 2011 viikko jo täydessä tohinassaan ja huipentuu lauantaina pride-kulkueeseen, puistojuhlaan ja illan pääjuhlaan. Viikon teemana on rakkaus! Heinäkuun puolessa välissä pride järjestetään Jyväskylässä ja viikko tästä eteenpäin Tampereella.
Hiv-tukikeskuksen miesten kesken turvallisesti työ on mukana kaikissa kolmessa pride-tapahtumassa järjestämällä hiv-pikatestausta ilman ajanvarausta, osallistumalla puistojuhliin ja Helsingissä myös pääjuhlaan. Tapahtumissa jaetaan jo toista kesää homoyhteisö Ranneliikkeen kanssa yhdessä tuotettua turvaseksipakkausta - V***n HORO. Homomiehiltä homomiehille suunnatussa humoristisessa kampanjassa muistutetaan turvallisesta seksistä kesän juhlinnan lomassa. Pride viikolla rakkauden ohella myös seksikumppaneiden määrä saattaa lisääntyä, joten on tärkeä muistaa, että vaikka hiv tartunnan voi saada yhdenkin suojaamattoman seksikontaktin aikana, niin suojaamattomien seksikontaktien määrän kasvaessa lisääntyy myös riski saada hiv tai jokin muu seksitauti. Eli kun nussitaan ihan homona – niin muistetaan käyttää anaaliyhdynnässä sitä kondomia ja liukuvoidetta!
Antoisaa (pride) Kesää!
Sami Tuunainen Suunnittelija Miesten kesken turvallisesti –työ
|
|
|
Hiv-valistusta vihdoinkin homo- ja bimiehille myös Venäjällä |
|
|
|
|
Näin muutama päivä sitten kaksi homoeroottisesti latautunutta venäläistä YouTube-videota. Venäläiset kollit kiipeilemässä toistensa päälle ei ole niinkään uutta silmilleni, mutta nämä videot olikin tehty valistamaan turvaseksin tärkeydestä. Ne eivät siis olleet niin sanotusti sitä itseään. Yhdessä videossa käytettiin kaunista kiertoilmaisua telmimällä jääkiekkokaukalossa (Hockey). Toisessa leikitellään turvahälyttimillä varustetussa makuuhuoneessa (Weapon detected). Videoiden tuottaja on venäläisten homo- ja bimiesten keskuudessa hiv-työtä tekevä La Sky -projekti.
Kampanjan videot olivat virallisten tahojen mielestä liian seksisisältöisiä valtiolliseen televisioon. Siksi levitys tapahtuu vain netin välityksellä. Omissa silmissäni pätkät näyttävät kovin kesyiltä ja hyvällä maulla tehdyiltä. Voi toki olla, että niin sanottu pornografinen sisältö ei ole syy televisiokiellolle. Siihen saattaa vaikuttaa Venäjällä yleisesti vellova homokielteisyys ja seksuaalivähemmistöjen syrjintä.
Nykyisin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen on vaikea saada virallista asemaa Venäjällä. Heidän järjestämänsä mielenosoitukset eivät useimmiten saa lupia viranomaisten tekaisemien syiden takia ja järjestettyihin mielenosoituksiin on useimmiten vastattu väkivalloin, jopa poliisin toimesta. Vielä viime vuosina on joidenkin Venäjän päättäjien toimesta yritetty ajaa homoseksuaalisuuden kriminalisointia takaisin lainsäädäntöön.
Homokielteisten asenteiden on todettu juurtuneen suureen osaan kansalaisista. Eri tutkimukset ja mielipidemittaukset ovat keränneet surullisen näköistä dataa. Esimerkiksi eräs tutkimus kertoo, että 80 prosenttia venäläisistä pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana. Näin ollen en ylläty, kun toinen tutkimus kertoo, että vain 10 prosenttia seksuaalivähemmistöistä on täysin avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tällaisissa oloissa on varmasti myös homo- ja bimiehille suunnatun turvaseksivalistuksen tekeminen vaikeaa. Venäläinen tuttavani totesi, ettei elämä homona naapurimaassa ole välttämättä niin rankkaa kuin edellisten tietojen pohjalta voisi kuvitella. Elämän Venäjällä voi homonakin kokea kevyeksi, erityisesti jos elää oikeilla alueilla, kuten Moskovassa tai Pietarissa. Lisäksi pitää tietää, kuinka käyttäytyä ja missä.
Ymmärrän kyllä homona nuo pelisäännöt. Vaikka olen avoin ja varma seksuaalisuudestani, vältän joskus sen esiintuomista myös täällä Suomessa. Huolimatta siitä, että vain harva poliittinen päättäjä on täällä seksuaali-identiteettini toteuttamista vastaan, arvelen moisten ajatusten vellovan myös joidenkin kanssaihmisteni päässä. Kirkkoni ei minua siunaa mutta on valmis rukoilemaan puolestani, tai ainakin joku sieltä on.
Ruoho ei siis välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ja omallakin maalla taitaa vielä olla kynnettävää.
Aaro Horsma Sosionomi-opiskelija, harjoittelija MKT-työssä
|
|
Horo -sanaa on käytetty prostituoidun puhekielisenä nimityksenä. Monesti homokaveripiireissä sanalla ei kuitenkaan ole edes tätä puhekielisyyden merkityssisältöä, vaan horottelu on laajemmassakin käytössä. Lauseen ”se nyt on yksi horo” on luultavasti moni kuullut. Heinäkuun alussa Helsinki Pridessa jakoon tulleen Ranneliikkeen ja Miesten kesken turvallisesti –työn uuden kesäkampanjapakkauksen nimi on ”V***N HORO”, käytä kortsua ja liukkaria. Kun keväällä nimeä mietimme, sopi keksitty ”V***N HORO” Ranneliikkeelle oikein mainiosti, sillä se on hauska jatke heidän ”V***N HOMO” -sloganille ja -kampanjoinnille. Sen sijaan meille MKT –työn edustajille nimessä oli enemmän sulattelemista. Yhdestä asiasta olimme kuitenkin heti alusta alkaen samaa mieltä: Vaisulla, neutraalilla ja täysin provosoimattomalla sloganilla ei herätetä huomiota, vaan sellaisen huomioivat ehkä vain ne, jotka eivät mitään herättelyä enää kaipaakaan.
Horolla voidaan epäsuorasti viitata useasti toistuvaan tai välinpitämättömään. Esim. ”siellä se taas horotti” tai ”se horo ei paljon välitä”. Keskeisesti käytetty hiv-valistuslause kuuluu ”hiv voi tarttua yhdessäkin suojaamattomassa seksikontaktissa”. Tämä on faktaa, mutta sekin on faktaa, että mahdollisuus tartuntaan kasvaa suojaamattomien seksikontaktien lisääntyessä. Kumpikin näistä faktoista kannattaa sisällyttää valistussanomaan, mutta millä korostuksella tämä tehdään, liittyy tilanteeseen ja kohderyhmään. Homoyhteisössä on viime vuosina ihannoitu parisuhdetta ja monet saattavat pitää sitä turvasatamana, joka myös suojaa hiv-tartunnalta. Tosiasia, joka tiedetään lukuisten tutkimustenkin perusteella, on kuitenkin se, että miespareilla on heteropareja huomattavasti enemmän suhteen ulkopuolista seksiä. Jos parisuhteessa ollaan välinpitämättömiä, eikä selkeästi sovita siitä, miten suojaudutaan suhteen ulkopuolisessa seksissä ja miten seksissä parisuhteen sisällä, syntyy helposti tartuntariskitilanne. Monet hiv- ja muiden seksitautien tartunnat ovatkin tapahtuneet parisuhteessa. Jos nyt horotella halutaan, kuka esim. näiltä faktapohjilta on horo?
Erilaista ennaltaehkäisytyötä tekevät tietävät miten vaikea tätä työtä on tehdä. Informaatiotulvassa on vaikea erottua ja saada sanomaansa läpi. ”Mikään ei tunnu heilauttavan tai liikuttavan enää ketään” kuulee silloin tällöin sanottavan. Joidenkin tutkimusten mukaan homoyhteisön sisällä toteutetuista turvaseksikampanjoista on jäänyt kohderyhmään kuuluville vain vähän mieleen.
Täysin riskitöntä seksielämää niin kuin muutakaan elämää ei ole. Millaisia riskejä sinä olet ottanut tai olet valmis ottamaan? Millaiseen riskianalyysiin sinä seksielämäsi perustat? Onko tullut horotettua?
Sivujemme edellisen blogin asiasisältöön on puolen vuoden aikana tullut vain yksi kommentti. Herättikö tämä enemmän kommentoitavaa? Kampanjan nimi on herättänyt työyhteisössämmekin erilaisia ajatuksia. Olisi kiva kuulla myös sinun ajatuksiasi!!!
Ystävällisin terveisin, Teppo Heikkinen, Suunnittelija ja v***n horo
|
|
Onko homoista ja hiv:stä puhuttu liikaa vai liian vähän? |
|
|
|
|
Suomessa on todettu toistaiseksi enemmän homoseksin kautta saatuja hiv-tartuntoja kuin mitä rekisteröityjä miespareja on Suomen maistraateissa virallistettu. Kummasta aiheesta mediassa mahtaa olla enemmän juttuja, parisuhteen rekisteröimisestä ja siihen liittyvistä asioista vai hiv-positiivisena jokapäiväistä elämäänsä elävistä bi- tai homomiehistä?
Jos mediaa on seurannut vähänkin tarkemmin, tietää että parisuhteen rekisteröimiseen liittyvät aiheet ovat olleet selvästi useammin esillä. Toki aiheet eivät ole kaikilta osin ihan helposti rinnastettavissa, mutta epäsuhta kertoo kuitenkin jotain siitä, mistä yhteiskunnassamme on mahdollista avoimesti puhua tai mistä on sopivaa kirjoittaa. Vallitsevat normit, arvot ja asenteet vaikuttavat vahvasti siihen, mikä toteutuu ja mikä on mahdollista, eli hiv-positiiviset bi- ja homomiehet eivät ole itse vieneet elämäänsä liittyviä asioita marginaaliin. Toisaalta mediassa pitäisi aihetta voida käsitellä ilman tunnistettavia henkilöitäkin, kuten parisuhteen rekisteröintiä voi käsitellä ja on runsaasti käsiteltykin.
|
|
|
|
|
|