| Harrastin seksiä miehen kanssa. Itse olin antavana osapuolena... |
|
|
|
|
Harrastin seksiä miehen kanssa. Itse olin antavana osapuolena. Jostain syystä kondomi kuitenkin oli rikkoutunut kesken aktin, enkä huomannut sitä ennen, kun vedin penikseni ulos (lauettuani hänen sisäänsä). Siinä ei kuitenkaan näkynyt verta tai vastaavaa (eli en usko, että miehelle olisi sattunut verenvuotoa aktin aikana). Tiedän, että tässä on mahdollisuus hiv tartuntaan, mutta kuinka suuri? Suojaamattomassa anaaliyhdynässä hiv-riski on molemmilla osapuolilla. Riski hiv-tartuntaan on hieman suurempi vastaanottavalla (bottom) kuin sisääntyöntyvällä (top) osapuolella. Kuvailemassasi tilanteessa on hiv-tartunnan riski. Riskin suuruuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten virusmäärä eritteissä ja yhdynnän kesto kondomin rikkoutumisen jälkeen. Anaaliyhdynnässä tulee aina käyttää kondomin lisäksi runsaasti vesiliukoista tai silikonipohjaista liukuvoidetta. Liukuvoidetta pitää laittaa sekä suoraan peräaukkoon että kondomin päälle ja lisätä sitä tarvittaessa yhdynnän aikana. Kondomi on syytä vaihtaa uuteen pitkäkesktoisessa yhdynnässä (yli 20 min.) tai jos yhdyntä on erityisen raju. Hiv-testi kertoo hiv-statuksesi luotettavasti, kun vähintään 3 kuukautta viimeisimmästä riskitilanteesta on kulunut. Muut seksitaudit kuten klamydia ja kuppa voivat suojaamattomassa anaaliyhdynnässä tarttua molemmille osapuolille. Seksitauteja testatessa on tärkeää mainita, millaista seksiä on harrastanut, jotta testit osataan ottaa oikeasta paikasta. Testiin pääsyä odotellessa on tärkeää muistaa turvallinen seksi ja käyttää kondomia ja liukuvoidetta koko yhdynnän ajan. |









